Tervolan Energia ja Vesi valitsi Enerity™-tekstiviestipalvelun: ”Soveltuvin ja parhaiten toimiva järjestelmä”

1.2.2022 | Asiakkaat

Tervolan Energia ja Vesi Oy otti Enerity™-tekstiviestipalvelun käyttöön asiakastiedotuksessaan sähköverkkoon liittyvistä häiriöistä, mm. suunnitelluista ja suunnittelemattomista häiriötilanteista sekä tilanteiden kehittymisestä. Tärkeä tekijä hankintapäätöksessä olivat hyvät referenssit. ”Enerity Solutions Oy:n nimi oli tullut monessa yhteydessä esille ja saimme muilta sähkölaitoksilta sellaista tietoa, että Enerity™ Asiakasviestit on hyvä ja helppokäyttöinen järjestelmä”, kertoo toimitusjohtaja Jarno Lumimäki Tervolan Energia ja Vesi Oy:stä.

Tervolan Energia ja Vesi vertaili muutamaa muutakin markkinoilla olevaa järjestelmää. ”Totesimme, että Enerity™ oli kaikista soveltuvin ja parhaiten toimiva järjestelmä. Käyttöönottoprojekti meni todella hienosti. Saatiin valmis tuote helpolla ja nopealla aikataululla käyttöön – oltiin jopa aikataulusta edellä. Enerityn käyttö on myös helppoa ja yksinkertaista, eikä vaatinut isoja koulutuksia. Suosittelen”, toteaa Lumimäki.

Enerityn tärkein hyöty Tervolan Energia ja Vesi Oy:lle näkyy asiakaspalvelussa. ”Sen avulla saamme tekstiviestit kohdistettua niille, joita häiriö koskee. Voimme rauhoittaa asiakkaita, kun he tietävät meidän olevan selvittämässä ongelmaa. Tämä taas helpottaa päivystäjän työtä, sillä asiakkaidemme ei tarvitse turhaan olla meihin yhteydessä”, Lumimäki sanoo. Tekstiviestipalvelu on tällä hetkellä käytössä yhtiössä ainoastaan sähkön puolella, mutta tulevaisuudessa se on tarkoitus laajentaa myös veden häiriötiedottamiseen.

 

Tervolan Energia ja Vesi

 

Tervolan Vesi Oy ja Tenergia Oy yhdistyivät 1.12.2021 Tervolan Energia ja Vesi Oy:ksi. Tervolan kunnan omistaman yrityksen toimialana ovat sähkön siirto ja jakelu sekä vesihuoltotoiminta. Yhdistymisellä halutaan tehostaa toimintaa ja vastata paremmin toimintaympäristön muutoksiin mm. kehittämällä yhtiöiden toimintoja aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin. Yhdistymisen ansiosta myös asiakkaita pystytään jatkossa palvelemaan entistä paremmin.